TILAA ELÄMÄLLE

Ensin tuli kotoilu.

Kotoilu liitettiin vahvasti kotona puuhailuun ja oleskeluun. Vaikka sana on jokseenkin kadonnut arkikäytöstä, löytyy se kuitenkin edelleen Kielitoimiston sanakirjasta.

Kotoilu – Koti- ja käsitöiden harrastaminen kiireisen elämänrytmin vastapainona.”

Kotoilun jälkeen ihastuttiin tanskalaiseen hyggeilyyn kera glökimukien ja kynttilöiden. Hyggen voisi määritellä sellaiseksi kiireettömäksi ja rennoksi oleskeluksi, elämästä ja olemisesta nautiskellen.

Kun hyggeilystä tuli valtavirtaa ja jokainen sisustusputiikki ja verkkokauppa täyttyivät tanskalaisesta pientavarasta, lanseerattiin seuraavaksi elämäntapatrendiksi ruotsalaisuuden syvintä olemusta kuvaavaan termin lagom.

Lagom tarkoittaa kohtuullista tai riittävää. Siis jotakin, mitä ei ole liikaa, ei liian vähän, vaan juuri sopivasti siltä väliltä. Mitä se sitten ikinä on, on jokaisen oma määritelmä.

Lagom-ihminen elää kuten ennenkin, mutta hiukan järkevämmillä valinnoilla. Hän kierrättää ja säästää sähköä: ostaa led-lamppuja sekä kotiviljelyruukkuja.  

Vaikkei näistä termeistä olisi koskaan kuullutkaan tai ei niistä paljoa perusta, on niillä kaikilla hyvin tätä aikakautta vahvasti edustava merkitys.

Kun maailma on turvaton, ihmisten katseet kääntyvät kotiin päin. Koti edustaa meille turvapaikkaa ja kodin laittaminen, kotoilu ja hyggeily on jotain, joka tuo meille mielenrauhan. Kodeista halutaan tehdä entistä enemmän pehmeitä, kutsuvia ja pesämäisiä.

Syksy on perinteisesti sisustamisen aikaa. Viilenevät päivät ja pimenevät illat ajavat ihmiset koteihinsa kotoilemaan ja hyggeilemään.

Kotiaan ei kuitenkaan tarvitse muuttaa vallalla olevien trendien mukaiseksi. Kotoilla, hyggeillä ja lagomoida voi ihan miten vaan ja muuten vaan, jos siltä tuntuu.

Kodin tulee olla ennen kaikkea asukkaidensa näköinen. Sellainen paikka, jossa itsellä on mahdollisimman hyvä olla.

Minulle mielenrauhan suo se, että kaikella on paikkansa (tämä säästää todella paljon aikaa, sillä koti vaikuttaa ainakin päällisin puolin olevan aina suhteellisen järjestyksessä) eikä tavaroita tarvitse raivata pois tieltä, jotta saisi tilaa tehdä jotain muuta.

Asian voisi yksinkertaistaa ajatukseen:

Mitä vähemmän tavaraa, sitä helpompaa ja yksinkertaisempaa elämää?

Silloin kun rakensimme, asuimme 30 neliön yksiössä, jossa oli vain kaikkein välttämättömimmät: sänky sekä muutamia astioita ja perustarvikkeita.

Kaikki muu oli pakattu varastoon.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Vielä askeettisemmin asuin opiskeluvuosinani Bangkokissa, jolloin koko omaisuuteni mahtui käsimatkatavaroissa kulkevaan reppuun.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Minusta on hauska edelleen leikitellä ajatuksellla, että mitä pakkaisin kotoa mukaan, jos koko omaisuus pitäisi saada mahtumaan pieneen kassiin. Kokemus on opettanut, että pakattavien (ja oikeasti merkityksellisten) esineiden lista olisi todella lyhyt.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Elämä on opettanut, että onni ei ole sidoksissa tavaraan vaan vapaa-aikaan niiden kaikkein läheisempien (taikka ihan vaan itsensä) kanssa. 

AIHEESTA LISÄÄ: VINKKEJÄ KODIN JÄRJESTÄMISEEN

Follow:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.