ULOS TALOSTA | OUTDOORS

Tämä on itse asiassa ollut aika lailla täydellinen viikko olla ihan pihalla. Lienee jotain apua viime perjantaisista aurinkotansseista puistossa tai sitten säiden jumalat ovat olleet muuten vain erittäin suotuisalla päällä. Vaikka viikon pihajutut käynnistyivätkin sateisissa merkeissä, ollaan…

Lisätietoja

KASVATUSHOMMIA

Tässä on jo muutaman kerran kehuskellut, että ollaan oltu koko kesä, kuin ellun kanat, syljeskelty kattoon ja katseltu terassilta, kun ruoho kasvaa. Ehkäpä kontrastina aikaisempiin kesiin nähden tältä on tosiaan tuntunut. Mutta olemme me vähän kokeilleet kasvatushommiakin.…

Lisätietoja

TERRACE | NOW

Pihaviikon jutut käynnistyvät syksyisen sateisilla terassikuvilla. Terassilla ei tapahtunut kesän aikana suurempia muutoksia. Tästä todisteena No Home Without You:n Kaisan tuliainen, joka on rönsyillyt pöydällä terassikauden avajaisista lähtien. Saimme maalattua viime syksynä pergolan ja loputkin…

Lisätietoja

KOKO VIIKKO IHAN PIHALLA

Viikonloppuna tuli lopullinen niitti kesälle. Kuka kumma päätti, että heinäkuusta siirrytään suoraan syyskuuhun. Olisin kyllä mielelläni nauttinut kodin terassilla vielä muutaman lämpöisen elokuun illan. Tämä kesä oli siitä poikkeuksellinen, että me emme rakentaneet. Kiviä tuli…

Lisätietoja

VIEW FROM OUR TERRACE

Piha alkaa olla valmis vastaanottamaan kaikki taivaalta liikenevät syyssateet. Kuluvalla viikolla istutimme tien viereen tuija-aidan (Hongkongista löytyi erä oikein kelpo yksilöitä tarjouksesta) ja kylvimme nurmikon. P.S. Se puska osoittautui pallohortensiaksi. This is the view from…

Lisätietoja