RAKENTAMINEN

Talon rakentaminen alkaa aina unelmista. Unelmissamme talo sijaitsisi kalliolla mäntymetsän siimeksessä. Talon takaosa olisi kokonaan lasia ja lasin takaa avautuisi merimaisema. Yksinkertaisen muotoinen talo maastoutuisi maisemaan hiilenmustalla ulkopinnalla ja viherkatolla. Aurinkoisella tontilla olisi mahdollista hyödyntää kaikki liikenevät auringonsäteet sähkö- ja lämpöenergiaksi. Matkaa lähimpään kaupunkiin olisi alle 2 kilometriä.

Kun unelmat alkavat konkretisoitua todeksi vastaan hyökkää aina realiteetti nimeltä raha.

Suurin harha, mikä minulla omasta talosta vasta haaveillessa oli, että itse rakentaessa voisi tehdä juuri sellaisen talon, kun on aina halunnut. Sen unelmiensa kodin. Tämä harha ammuttiin alas ihan ensimmäisenä pankin toimesta. Pankin ryöpytyksen jälkeen unelma sinnitteli vielä jotenkuten henkitoreissaan, kunnes tutustuimme sellaiseen asiaan kuin kaava ja rakennusmääräykset.

Jos nyt rakentaisimme, tutustuisimme tonttiin,  kaavaan ja määräyksiin huolellisesti ennen ostopäätöstä.

Kuinka paljon rakentaminen maksaa?

Kun meillä oli pankin myöntämä laina takataskussa (kaksi kolmasosaa tavoittelemastamme budjetista) aloimme yliviivata suunnitelmistamme unelman yksi toisensa jälkeen. Rakentaessa rahayksikkö on aina tuhat euroa. Näitä tuhat lappusia piti säästää todella rankalla kädellä ennen kuin olimme lähelläkään realistista kustannustavoitetta rakennushankkeellemme.

Kun unelma oli riisuttu malliksi karvalakki, jouduimme vielä sanomaan hyvästi unelmiemme talon ulkomuodolle, kuten katon kaltevuudelle, värille, kerrosalalle, ulko-oven paikalle sekä sijainnille tontilla. Lopputuloksena oli talo, joka ei sinänsä vastaa unelmiamme, mutta on kaikin puolin meille tähän elämäntilanteeseen täydellinen kaikkine epätäydellisyyksineen.

Jos nyt rakentaisimme, olisimme paljon realistisempia sen suhteen, mihin raha oikeasti riittää.

OMAKOTITALON RAKENTAMINEN – ASIOITA, JOTKA TEKISIMME NYT TOISIN

Jälkiviisauden sanotaan olevan vaiva, jolla tarkoitetaan ihmisen taipumusta jäädä pohtimaan jotain vanhaa tilannetta ja miettimään, olisiko jokin tilanne pitänyt hoitaa toisin. Monilla raksaajilla on tästä hyvinkin henkilökohtaista kokemusta: mitä julkaistuihin tarinoihin on uskominen, harvassa on…

Lisätietoja

MILLAINEN ON LAPSIPERHEEN UNELMIEN KOTI?

Sain jokin aika sitten lukijalta toiveen, että kertoisin, kuinka kotimme on toiminut nyt lapsi arjessa. Onko kotimme haaveilemamme unelmien lapsiperheen koti? Kysymys on palannut mieleeni usein ja olen huomannut miettiväni lähes päivittäin, onko ajatuksella ”vauvasta vaariin”…

Lisätietoja

ULKOPOREALLAS – HITTI VAI HUTI

Kaupallinen yhteistyö: Drop Kun vasta suunnittelimme taloa, pohdimme altaan sijoittamista terassille. Ensimmäisissä luonnoksissa altaalle oli piirretty paikka, mutta tarjouspyyntö vaiheessa olimme poistaneet suunnitelmista kaikki ylimääräiset kustannukset. Suunnitelmista karsiutui pois myös terassiin upotettu ulkoporeallas. Tämä tuntui…

Lisätietoja

10 SYYTÄ, MIKSI RAKENTAA KIVITALO

Kaupallinen yhteistyö Lammi Kun vasta suunnittelimme talon rakentamista, vierailimme vuosittain asuntomessuilla. Ihailimme messuilla esiteltyjä valtavia kivitaloja, mutta ne tuntuivat olevan jotain sellaista, joka ei ollut meidän budjetillamme saavutettavissa. Niinpä ajattelimme rakentaa puurunkoisen talon. Kun lähettelimme…

Lisätietoja

NÄIHIN RATKAISUIHIN OLEMME TYYTYVÄISIÄ KODISSAMME

Rakentaminen koettelee niin parisuhdetta kuin lompakkoa. Ensimmäinen saatiin pysymään kasassa koko rakennusurakan ajan, jälkimmäiseen jäi pysyvästi muutama reikä. Jos koko urakan suurin onnistuminen pitäisi summata, nostaisin nämä kaksi asiaa kuitenkin merkittävimmäksi tekijöiksi siihen, miksi pääsimme…

Lisätietoja