THE TABLE

Aloitin blogin pitämisen silloin, kun sisustimme pientä yksiötämme ja yritimme saada pennit venymään. Ajatuksenamme oli sisustaa väliaikainen koti niin pienellä budjetilla kuin mahdollista tehden mahdollisimman paljon itse. Tuohon aikaan syntyi yksi blogin puhutuimmista esineistä; itse tehty ruokapöytämme.

Pöytä matkasi mukanamme myös näihin vähän väljempiin tiloihin ja sopi paikalleen yllättävän hyvin. Jopa niinkin hyvin, että uuden pöydän hankkiminen ei tuntunutkaan enää kovinkaan ajankohtaiselta.

Tämä on sinänsä hassua, sillä suunnittelimme talomme Hayn Sara Dining Tablen ympärille. Kun talo oli pöytää vaille valmis kuulimme, että kyseistä pöytää ei enää valmistetakaan. Tämä tieto aiheutti myös osaltaan sen, että vanha pöytä jäi paikoilleen ja jouduimme tuumaamaan suunnitelmiamme uudelleen.

Kaiken talotohinan ja pöytätuumailujen keskellä ehdimme myös tanssia omia häitämme. Vaikka häistä on ehtinyt jo vierähtää tovi, eilen oveemme koputettiin ja saimme paketin. Paketista paljastui häälahjamme; Hayn kahdeksan hengen About a Table.

Tuossa se nyt on. Uusi unelmiemme pöytä seuranaan Kierrätyskeskuksesta hankitut pinnatuolit sekä jakkarat. Ja vaikka taloa ei juuri tuon pöydän ympärille suunniteltukaan, sopii se paikoilleen, kuin siihen tarkoitettuna. Tästä syystä raaskimme myös viimein sanoa hyvästit vanhalle pöydällemme.

P.S. Olemme viettäneet kuluneen viikon puuhastellen talomme yläkerrassa. Homma jatkuu huomenna ja yritän ehtiä työn lomassa näpsimään muutaman kuvan siitä, mitä olemme saaneet aikaan!

I started blogging when we lived in our temporary home. The main idea was to decorate our home for a budget. One of our budget products was DIY-table. Yesterday it came time to say goodbye to our old table and say welcome to the new one. So here it is and I think it’s pretty much perfect. Or what you think?

Follow:
Share:

33 Comments

  1. 19 syyskuun, 2014 / 6:01 pm

    Ihana tarina, onnea teille ja uudelle pöydälle! Säikähdin jo, että koko blogi sanoo hyvästi, mutta huh, onneksi siis pian lisää tarinaa yläkerrasta.

    • 19 syyskuun, 2014 / 6:17 pm

      Vähän pelkäsinkin, että noin dramaattinen otsikko antaa ihan väärän kuvan. Vanhasta pöydästä luopuminen oli vaikeampaa kuin olisi ikinä voinut uskoakaan! Tästä syystä niin haikeat hyvästit 😉 Täällä kuitenkin ollaan ja bloggaillaan edelleen. Kunpa joskus sekin haave toteutuisi, että ehtisi bloggailla enemmänkin!

  2. Anonymous
    19 syyskuun, 2014 / 6:23 pm

    Myös minä säikähdin että nyt ne lopettaa, mutta huh! Eikä paniikkia, silloin tällöin ihanaa inspiraatiota odotellessa. Susanna

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:30 am

      Lisää tulee <3

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:30 am

      Thank you Johanne!

  3. 19 syyskuun, 2014 / 7:46 pm

    Mulla kans tuli jo hätä, että lopetatko blogin pitämisen, onneksi et sentään! Joskus vanhoista tavaroista on äärettömän vaikeaa luopua, kokemusta siitä täälläkin.

    Uusi pöytänne on upea!! Terv pyöreiden pöytien rakastajatar

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:31 am

      Tuo pyöreä pöytä sopii tuohon paikalleen niin täydelliesti, että huokaan aina, kun sitä katselen. Tämä edesauttaa onneksi tuota luopumisentuskaa 😀

  4. 19 syyskuun, 2014 / 7:46 pm

    Kuules, ei saa tällaisia sydäreita aiheuttaa faneille! 😀 Mutta hieno pöytä ja täydelliset kuvat, kuten yleensä <3

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:32 am

      Nöyrästi anteeksi 😀 Sain itsekin muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen näistä ihanista kommenteista <3

  5. 19 syyskuun, 2014 / 8:54 pm

    Minäkin ehdin jo säikähtää, onneksi jatkat upeaa blogiasi. Kauniin pöydän olette saaneet, täydellinen! Ja muutenkin kauniita kuvia!

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:33 am

      Kiitos kaunis <3

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:33 am

      Tämä oli kyllä täydellinen häälahja ja uskon, että tuon lahjan äärellä tulemme viettämään ystävien ja perheen kanssa taas monen monta onnenhetkeä!

  6. 20 syyskuun, 2014 / 4:27 am

    Herranjestas, mikä otsikko! Minäkin jo säikähdin 🙂 Kaunis pöytä.

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:34 am

      Tämä oli ehkä huonoin otsikkoni ikinä 😀

  7. 20 syyskuun, 2014 / 5:07 am

    Upea häälahja! Täälläkin tykätään pyöreistä pöydistä♥

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:40 am

      Hassua, ettemme olleet edes ajatelleet pyöreää pöytää. Ja nyt kun tuo tuossa on, en voisi kuvitellajaan mitään muuta 🙂

  8. 20 syyskuun, 2014 / 8:57 am

    Otsikko säikäytti todella pahasti! 😀 Pöytä on huiman kaunis. Onnea myös sormuksista 🙂

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:35 am

      Kiitos Vilja!

  9. 20 syyskuun, 2014 / 5:20 pm

    Jumatsuikka tyypit! Mulla meinasi taju lähteä, ei siis pöydästä (vaikka se onkin perfecto teidän uuteen kotiin) vaan tuosta otsikosta! 😀
    Mutta huh, mäkin voin luopua näin virtuaalisesti teidän vanhasta pöydästä jos saan jatkossa ihastella uutta ihanuutta. 😉

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:36 am

      Nämä virtuaalihautajaiset olivat dramaattisemmat kuin oli tarkoitus <3

  10. 22 syyskuun, 2014 / 6:55 am

    Niin tyylikästä! Minäkin säikähdin otsikosta, onneksi johti vain harhaan 😉 Mukavaa maanantaita!

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:36 am

      Kiitos MInna! Ja pahoittelut harhaanjohtamisesta <3

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:37 am

      Kiitos samoin 😉

  11. 22 syyskuun, 2014 / 11:01 am

    Upea on pöytä! Istuu ihanasti tuohon eriparituolien keskelle ja ah! niin upeiden lamppujen alle!! Ihan mainio häälahja ja myöhäiset onnittelut parille!!

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:38 am

      Kiitokset onnitteluista. Tuo pöytä oli enemmän kuin toiveiden häälahja 🙂

  12. 22 syyskuun, 2014 / 3:31 pm

    Todella kauniin blogin löysin 🙂 Ihana uusi pöytä ja koti teillä.
    Tänne jään 🙂

    • 23 syyskuun, 2014 / 11:39 am

      Voi miten olenkaan iloinen, kun löysit. Tervetuloa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *