KURKISTUS KESÄKEITAASEEN | SNEAK PEEK TO THE TERRACE

Kesäkeitaamme alkaa olla viittä vaille valmis. Tänään piti kuvailla tarkemmin tuotoksia, mutta niinhän siinä kävi, että kun setti oli kasassa, vihmoi taivaalta vettä niin, että korvissa lotisi. Uskoisin säiden herran olevan huomenna huomattavasti armollisempi, joten…

Lisätietoja

DIY TERASSIKALUSTEET

Kotiverstas on siirtynyt auringon myötä terassille ja kyllä kuulkaas onkin nakutettu taas ihan urakalla. Ohessa vilautus ensimmäisistä prototyypeistä. Tyyppi ykkönen on yhdistetty päiväpunkka sekä säilytyslaatikko ja tyyppi kaksi vanha kunnon lankkupöytä. Yritimme hakea pöytään hieman…

Lisätietoja

DIY PAPER POT

Ostin joskus vuosia sitten Hyötykasviyhdistyksen myyjäisistä siemenpusseja. Joka kevät minun on pitänyt kokeilla viherpeukalotaitojani, mutta kesä on yleensä kääntynyt jo elokuun puolelle ennen kuin muistan tarttua toimeen. Eilinen auringonpaiste muistutti minua kuitenkin tällä kertaa juuri…

Lisätietoja

PERFECT BLACK

Syksyn aikana olemme ehtineet myös viimeistellä taloa ulkopuolelta. Päärakennuksen rappauksen aika on vasta ensi keväänä, mutta sitä ennen meidän piti saada puuverhoiltu saunarakennuksemme säältä suojaan. Etsimme pitkään juuri ”sitä oikeaa” mustan sävyä. Toiveenamme oli, että…

Lisätietoja

KOTIPIHAN SUUNNITTELU: PART 2

Itseäni kovasti kiinnostava (ja yllätävä) aihe pihasuunnittelukurssilla oli kasvien koot. Noille vehkoille tapahtuu samoin, kuin pienille suloisille koiranpennuille; ne kasvavat isoiksi! Kukapa ajattelelisi taimitarhasta pienen ja sievän männyntaimen ostaessaan, että siitä kasvaa leveydeltään seitsenmetrinen sekä…

Lisätietoja