Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KUN PALO ON TARPEEKSI KOVA, USKALTAA LÄHES MITÄ VAAN

Elokuu. Pimenevät illat. Haikeat jäähyväiset menneelle kesälle ja jonkin uuden alku.

Kun kesä on kaikessa kepeydessään jopa jotenkin  röyhkeän valoisa, on syksy omassa synkkyydessään lohdullisen turvallinen. Syksy ei esitä mitään. Se vaan on. Ja sen tuomiin muutoksiin on sopeuduttava, tahtoi tai ei.  

Syksy on aina edustanut minulle uutta alkua. Helteiden väistyttyä tunnen pohjatonta energiaa lähteä kokeilemaan kaikkea uutta. Uusi opiskelupaikka. Uusi harrastus. Uudet kengät (tai minun tapauksessani aina uusi takki). Uusi maa ja uusia ihmisiä.

Tämä syksy tuo meille tullessaan uuden talon, uuden asuinpaikan, uuden kaupungin.  

Uusien tuulien puhaltaessa sama levottomuus valtaa aina mieleni. Haluaisin heittäytyä pyörteeseen ja katsoa missä kohtaa jalat taas osuvat maahan. Ihailen suuresti näitä hetkeen heittäytyjiä. Kun palo on tarpeeksi kova, uskaltaa lähes mitä vain.  

Tunnen muutaman rohkean, jotka ovat sanoneet itsensä irti kaikesta siitä vakituisesta, josta me muut pidämme kiinni kynsin ja hampain. Riemulla olen saanut todistaa niitä hetkiä, kun pienen epäröinnin jälkeen nämä hyppääjät ovat löytäneet juuri sen oman juttunsa. Ja miten uskomattoman upeaa on ollut saada seurata sivusta, mihin kaikkeen nämä lahjakkaat ihmiset ovatkaan kyenneet.

Share:

96 Comments

  1. Anonymous
    elokuu 16, 2013 / 9:53 am

    Yhdellä arvalla mukana. Löysin vasta tämän ihanan blogisi. Mukava katsella näitä kuvia ja etsiä inspiraatioita omaan tulevaan kotiin. Asuntokauppoja hierotaan parhaillaa 🙂

    • elokuu 16, 2013 / 11:52 am

      Mukavaa, että löysit ja ihana kuulla, blogistamme on löytynyt inspiraatioita 🙂 Onnea asuntokauppoihin!

  2. elokuu 16, 2013 / 9:57 am

    Kahdella arvalla lähden heijastinmiestä tavoittelemaan. Ihana kirjoitus ja hauska tuote 🙂

    projektila.blogspot.fi

    • elokuu 16, 2013 / 12:02 pm

      Kiitos, kun linkkasit blogisi. Olenkin käynyt jo aikaisemmin kurkistelemassa ja pidin kovin.. Liityin lukijaksi 🙂

  3. elokuu 16, 2013 / 10:00 am

    Kahdella arvalla mukana! Mulla on niiiiin monta lemppariblogia, tämän sinun blogisi lisäksi, että olen nyt laiska ja linkkaan vaan oman blogini 🙂

    • elokuu 16, 2013 / 12:03 pm

      Kiitos 🙂 Sinun blogisi selaileminen saa tämän tytön aina niin hyvälle mielelle!

    • elokuu 16, 2013 / 12:05 pm

      Kiitos, kun pääsin tutustumaan kotiisi. Niin kaunista! Jäin lukijaksi.

  4. elokuu 16, 2013 / 10:16 am

    Kaksi arpaa! Meillä on uuden kodin etsintä kovassa käynnissä, joten blogisi tarjoaa jo ennakkoon kivoja vinkkejä.

    melkomustavalkoista.blogspot.fi

    • elokuu 16, 2013 / 12:08 pm

      hah! Jäin lukemaan blogiasi, ja kauhea matkakuume iski. Olen opiskellut Bangkokissa, ja Thaimaa on aina yhtä lähellä sydäntäni! Jään odottomaan lisäpostauksia Koh Taosta ja Bangkokista 😉 Onnea teille kovin paljon uuden kodin etsintään!

  5. elokuu 16, 2013 / 10:38 am

    Kahdella arvalla mukaan. Luen niin monenlaisia blogeja, että suosikkia on mahdoton nimetä.

    • elokuu 16, 2013 / 12:09 pm

      Arpaonnea Nitta!

  6. elokuu 16, 2013 / 10:51 am

    Kahdella arvalla mukana!
    inanadesigner.blogspot.fi

    • elokuu 16, 2013 / 12:10 pm

      Kiitos blogilinkistä! Upea DIY-naulakko.. Sait uuden lukijan 🙂

    • elokuu 16, 2013 / 12:12 pm

      Hei, sinun blogiasi tuleekin lueskeltua ahkerasti. Varsinkin M on ihan koukussa 😉 Kiitos kun laitoit myös suosikkisi. Noita seuraamme mekin silmä tarkkana. Suosittelen myös mitä lämpimimmin tutustumaan!

    • elokuu 16, 2013 / 12:15 pm

      Ihana uusi tuttavuus 🙂 Tätä projektia on pakko jäädä seuraamaan!

    • elokuu 16, 2013 / 9:23 pm

      Jee! Kiitos tykkäämisistä 🙂

    • elokuu 16, 2013 / 9:25 pm

      Kiitos blogivinkistä 🙂 Olenkin jo aikaisemmin tainnut mainita: teille on kyllä tulossa huisin komea talo!

    • elokuu 16, 2013 / 9:26 pm

      Paljon onnea ja iloa uuden harrastuksen parissa!

    • elokuu 16, 2013 / 9:27 pm

      Mukavaa tutustua muihinkin kuin rakennus- ja sisustusblogeihin! Kiitos kun linkkasit 🙂

    • elokuu 16, 2013 / 9:30 pm

      Tuttu, ihana blogi!

  7. elokuu 16, 2013 / 4:58 pm

    Yhdellä arvalla mukana! Löysin blogisi Dekossa olleen jutun perusteella ja kauniisti sisustettu yksiö jäi mieleeni. Innolla odotan uuden talon valmistumista ja sisustamista 🙂

    • elokuu 16, 2013 / 9:31 pm

      Mukavaa, kun löysit! Uudessa talossa on muutaman kerran enemmän neliöitä, mitä sisustaa. Kovasti odotan jo minäkin 🙂

  8. elokuu 16, 2013 / 5:46 pm

    Mahdottoman mahdoton sanoa yhtä paljon listoilla hyviä. Tämä mukaan lukien!

    Kaksi arpaa x_unrated at hotmail.com

    • elokuu 16, 2013 / 9:32 pm

      Voi kiitos 🙂

  9. elokuu 16, 2013 / 9:37 pm

    Liityin lukijaksi 🙂

  10. elokuu 16, 2013 / 10:02 pm

    Niin ne jotkut uskaltaa heittäytyä.. Mutta onko aina pakko niin radikaalisti heittäytyä tai muuttaa asioita? "Muutosta" saa elämään jo sillä, että vaihtaa kahavimerkkiä tai ostaa suklaan sijasta hedelmiä 😀

    Ja onko ihimiset aina välttämättä rohkeita? Toiset ihimiset saattaa olla jopa tyhymiä heittäytyessään.. Mutta ei se tyhymyyskään välttämättä pahasta oo 😉

    leijonanpesa.blogspot.com

    Ja taijanpa tällä kertaa liittyä jo lukijaksi, joten kahella arvalla mukana 🙂

    • elokuu 17, 2013 / 7:18 am

      Kiitos leijonaemo loistavista ajatuksista ja tervetuloa lukijaksi!

      Useimmat ihmiset ovat varmasti oikein onnellisia juuri siinä missä ovat; työpaikka, perhe, asunto, ystävät… Miksipä silloin muuttamaan asioita radikaalisti. Rohkeutta ja heittäytymistä voi silloin olla jonkun uuden harrastuksen aloittaminen tai juurikin sen tutun tuotemerkin vaihtaminen toiseen..

      Sitten on se joukko, jotka valittavat elämänsä laatua. Pitäisi tehdä se remontti, pitäisi laihduttaa, löytää se unelmien duuni ja ystäviä. Kuitenkaan tekemättä asioille yhtään mitää..

      Ja sitten on se joukko rohkeita "hurjapäitä", jotka vaihtavat alaa, perustavat yrityksen, lähtevät opiskelemaan tai ilmoittautuivat savikuppikurssille oppiakseen jonkun uuden taidon. Tekevät valintoja, joista ovat haaveilleet. Ja joskus se jopa kannattaa 🙂

  11. elokuu 17, 2013 / 6:00 am

    Kahdella arvalla mukana. Lempiblogejani taitaa olla erilaiset äiti-lapsi blogit, en osaa sanoa yhtä. Myös sisustusblogeja seuraan useampia.

    neppulijee(at)suomi24.fi

    • elokuu 17, 2013 / 7:22 am

      Lempiblogeja on tosiaan aika vaikea nimetä. Nuo seuraamasi "tyylisuunnat" ovat itselleni myös sellaisia hyvän mielen blogeja. Arjen pieniä iloja ja oivalluksia 🙂

    • elokuu 17, 2013 / 7:22 pm

      Arpaonnea tutoille 🙂

    • elokuu 17, 2013 / 7:57 pm

      Jäin Eetu selailemaan blogiasi piiitkäksi aikaa. Kiitos kun linkkasit!

    • elokuu 17, 2013 / 7:24 pm

      Joko on talopäätökset tehty? Täytyy jäädä langoille odottelemaan, mitä kaikkea tuleman pitää 🙂

    • elokuu 19, 2013 / 6:05 am

      Vau! Teillä puhaltaakin todella muutoksen tuulet! Kaliforniassa ei tarvinne sateista kärsiä 😉

  12. elokuu 18, 2013 / 9:54 am

    https://saijis.blogspot.fi/

    19-vuotias tyttö, joka rakastaa muotia, shoppailua, korkeita korkoja, kosmetiikkaa, matkustelua, aurinkoa, liikuntaa, hyvää ruokaa, rusketusta & biletystä! Blogi sisältää myös tuotearvosteluja ja tutoriaaleja 🙂

    • elokuu 19, 2013 / 6:06 am

      Täytyypä tulla vierailemaan blogiisi!

  13. SuviK
    elokuu 18, 2013 / 1:28 pm

    Tänään löysin mielenkiintoisen blogisi eli yhdellä arvalla mukana!

    • elokuu 19, 2013 / 6:06 am

      Mukavaa, että löysit 🙂

  14. elokuu 18, 2013 / 6:57 pm

    Suosikkiblogeja on tosiaan vaikea nimetä kun niitä on niin monta.Juuri tällä hetkellä raksablogit ovat erityisen mielenkiintoisia ja lähellä sydäntä. Teidän projekti kiinnostaa ihan erityisesti, sillä meillä on sama urakoitsija valittuna 🙂 Kovasti onnea projektiimme!!Me odotellaan vielä rakennuslupaa.

    • elokuu 19, 2013 / 6:09 am

      Hei! Mahtavaa, että täältä löytyi myös tällaista "vertaistukea". Lisäsimme teidät blogilistaamme. Täytyypä olla kuulolla, miten teillä menee urakoitsijan kanssa 😉

    • elokuu 19, 2013 / 4:17 pm

      Blogisi vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta! Täytyypä vierailla oikein ajan kanssa 🙂

    • elokuu 19, 2013 / 4:18 pm

      Onnea uudelle blogille!

  15. elokuu 19, 2013 / 2:08 pm

    Voi osallistun ehdottomasti arvontaan! Ja kaipailit linkkejä, joten tässä omani <: Täytyy muuten sanoa, että olet saanut tän ulkoasun todella kauniiksi <:

    https://matildannas.blogspot.fi/

    Intohimoa DIY-projekteihin ja second handiin, riemuidiootteilua, shoppailua, inspiraatiokollaaseja sesongin ja toiveiden mukaan, muotia ja tyyliä mm. asukuvien muodossa. Muodin sekaan olen yhdistänyt intohimoni ruuanlaittoon. Tästä syystä asukuvien seassa vilisee vinkkejä leffaherkuista pullanleivontaan<:

    https://matildannas.blogspot.fi/

    • elokuu 19, 2013 / 4:23 pm

      Nöyrä kiitos kehuista! Ja kiitos kun linkkasit blogisi. Kiva DIY-juttu osui blogiasi selaillessa heti silmiin 🙂

    • elokuu 19, 2013 / 4:24 pm

      Hei! Hienoja kuvia! Kiitos, kun linkkasit 🙂

    • elokuu 19, 2013 / 4:28 pm

      Hei, meillä on samat haasteet: sisustaa reilu 30-neliön yksiötä 🙂

    • elokuu 19, 2013 / 4:57 pm

      No tavallaan 😉 Meidän yksiössä on kaksi huonetta (1 h ja keittiö)!

  16. elokuu 19, 2013 / 9:30 pm

    Tuiki tavalliset ja hurjaakin hurjemmat remonttikokeilut ilmoittautuu mukaan 🙂

    https://katinkokeellisetremontit.blogspot.fi/

    Tällä hetkellä suunnittelen uutta tuotetta jossa olisi kätevää säilytellä shampoot ym. putelit suihkussa.. Palaan asiaan kunhan proto on valmis!! 😀
    Tuote tulossa myyntiin verkkokauppaani toivottavasti joskus tulevaisuudessa.

    • elokuu 20, 2013 / 10:02 am

      Kuulostaa mielenkiintoiselta tuotteelta! Meillä pullot ja putelit pyörivät tällähetkellä suihkun lattialla..

      Kattiwatin blogista löytyy muuten ihan huikeita remonttivinkkejä. Suosittelen tutustumaan!

    • elokuu 20, 2013 / 10:03 am

      Arpaonnea 🙂

    • elokuu 20, 2013 / 9:57 am

      Kiitos 🙂 Ja kiitos linkistä (olen ihan höperönä ruokablogeihin)! Minua ilahdutti sivupalkissa olevat erityismaininnan ansaitsevat ravintolat, ja erityisesti kakkosena oleva Alia.. Jään seuraamaan!

  17. elokuu 20, 2013 / 12:16 pm

    Samoissa tunnelmissa, syksy on ollut myös minulle aina uuden alkua ja siksi tosi jännittävää aikaa. Huomenna alkaa opinnot uudessa koulussa ja lisäksi aloitan syyskuussa urheilun uudestaan 🙂 Ihana teksti ja koko blogi, jään seuraamaan!

    3 arpaa, lukijaksi liityin bloggerin kautta

    https://creativemind-milla.blogspot.fi/

    • elokuu 21, 2013 / 5:45 pm

      Onnea kovin syksyn uusiin haasteisiin. Ja ihanaa, kun jäit seuraamaan 🙂 Blogissasi on muuten todella upeita kuvia!

    • elokuu 21, 2013 / 5:47 pm

      Teillä on kotiolotilassa niin ihanan kotoisa tunnelma 🙂 Pidän kovin!

  18. elokuu 20, 2013 / 6:14 pm

    Jo hetken bloglovinin kautta blogiasi seuranneena osallistun arvotaan!
    Osoitteessa https://kolmiovi.blogspot.fi on minun orastava remppablogi. 🙂

    • elokuu 21, 2013 / 5:48 pm

      Olenkin käynyt jo kurkkailemassa blogiasi. Raksoja ja remontteja on huisin kiva seurata!

    • elokuu 21, 2013 / 5:50 pm

      Voi miten toi hymyn huulille blogistasi lukemani ensimmäinen lause "Suokaa anteeksi radiohiljaisuus, mutta täällä on aika mennyt virkatessa." Mulla meni tuo virkkaus niin yli, että nyt olen vieroituksessa 😉

    • elokuu 21, 2013 / 5:53 pm

      Kiitos arvoista ja linkistä 🙂 Täytyy tutustua blogiisi oikein ajan kanssa. Sen verran paljon näytti olevan mielenkiintoisia juttuja!

    • elokuu 21, 2013 / 5:54 pm

      Jee! Taas uusi ruokablogituttavuus 🙂

  19. elokuu 21, 2013 / 5:38 pm

    Mukana kahdella arvalla! Löysin blogiisi kun etsin tietoa betonilattiasta, jollainen on itsellekin suunnitteilla. Blogisi on hyödyllinen ja inspiroiva ja jäinkin heti lukijaksi FB:n ja bloglovinin kautta. 🙂

    Itsellä suunnitteilla suurremontti Etelä-Helsingissä ja siitä kirjoittelen blogissani https://minajamorris.blogspot.fi/
    Voinko linkittää blogisi omalle lukulistalle?

    • elokuu 21, 2013 / 5:56 pm

      Mahtavaa, kun löysit. Ja kiitos kovin 🙂 Voit toki linkittää blogini omalle lukulistallesi. Täytyypä jäädä kurkkimaan teidän remontin etenemistä. Suunnitelmat näyttivät kerrassaan mainioilta!

  20. elokuu 21, 2013 / 5:43 pm

    Mukana kahdella arvalla! Löysin blogiisi kun etsin tietoa betonilattiasta, jollainen on itsellekin suunnitteilla. Jäin heti lukijaksi, blogisi on hyödyllinen ja inspiroiva! 🙂

    Kirjoitan omista remonttisuunnitelmista täällä https://minajamorris.blogspot.fi/

    Voinko linkittää blogisi omaan lukulistaani?

  21. elokuu 24, 2013 / 5:41 pm

    Heips!

    Mukana kolmella arvalla. 🙂

    Meidän blogin jo tiedätkin ja sehän löytyy täältä. https://kotilato.blogspot.fi/

    Oon ollu muutaman viikon ihan blogipimennossa. Pitääkin tutkailla miten teidän projekti etenee.

  22. elokuu 24, 2013 / 6:00 pm

    Teillä on Ladossa varmasti niin kovat "viime hetken" tohinat, ettei taida paljon blogeihin jäädä aikaa. Meillä taas tuntuu asiat menevän niin hitaasti eteenpäin, ettei voi muuta kuin kuluttaa aikaansa täällä virtuaalirakentajamaailmassa 😉

  23. elokuu 25, 2013 / 8:24 am

    liityin myös lukijaks ja tässä mun oma blogi:

    shattered-jutta.blogspot.fi

    15-vuotias tyttö pienestä tehdaskaupungista kirjoittelee pohdiskelujaan, oman elämänsä kulkua ja kaikkea mitä hänen pieneen päähän nyt tuleekaan, myös lätkä, muoti ja kaverit näkyy blogissa välillä. Pyrin jokaiseen postaukseen laittamaan itseotettuja kuvia, ja silloin tällöin tulee myös videoita.
    Pyrin myös postaamaan väh. joka toinen päivä.

  24. elokuu 25, 2013 / 1:12 pm

    Yhdellä arvalla mukana, lukijaksi liitytty 🙂

  25. elokuu 28, 2013 / 7:19 am

    https://saijis.blogspot.fi/

    19-vuotias tyttö, joka rakastaa muotia, shoppailua, korkeita korkoja, kosmetiikkaa, matkustelua, aurinkoa, liikuntaa, hyvää ruokaa, rusketusta & biletystä! Blogi sisältää myös tuotearvosteluja ja tutoriaaleja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.