Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

POISSA KÄYTÖSTÄ

Olin viikon yksin kotona. Arvatkaapa mitä tein kaikella sillä ylimääräisellä ajalla, joka jäi, kun lauman sijaan tarvitsikin huolehtia vain itsestään. En yhtään mitään! Makasin sohvalla ja tilasin Woltista ruokaa. Tein myös todella paljon töitä. Ehkäpä…

Lisätietoja

KENELLE SINÄ OLET KORVAAMATON?

Luonnoksissani on ollut pitkään teksti “Miltä uupumus tuntuu?”. Aloin alunperin tekemään tekstiä, jotta muistaisin, miten päädytään siihen jamaan, kun pää ja ajatukset muuttuvat niin sumuiseksi, ettei pysty millään hahmottamaan mikä vuosi on. Syyt, miksi uuvuin…

Lisätietoja

JOS NYT PYSÄHDYN, EN JAKSA ENÄÄ NOUSTA

Ennen mihinkään tehtävään tarttumista minulla on tapana siivota ja järjestellä paikat. Tämä koskee yhtälailla keittiötä kuin työpöytää. Tai oikeastaan mitä vaan. Yleensä puhtaat pinnat selkeyttävät ajatukseni ja saavat asiat sujumaan sutjakkaammin. Kuluneen vuoden aikana tehtäviin…

Lisätietoja

KUNHAN YLEISILME ON SIISTI

Kun rakensimme, käsityksemme siitä, mikä on tarpeeksi siistiä työnjälkeä, poikkesi huomattavasti raksalla pyörivien ammattilaisten kanssa. Meillä olisi ollut toive, että jokainen nurkka hinkutetaan kohdilleen niin pieteetillä, ettei mikään häiritse silmää. Mutta niin kuin piirustuksissakin luki…

Lisätietoja