Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

HELPPO JA KAUNIS PIENOISMAAILMA

Ulkona tupruttaa lunta ja ikkunasta avautuva maisema on muuttunut kuin taikaiskusta satujen joulumaaksi. Tästä innostuneena rakensimme Minin kanssa viime vuotista joulukakkua koristaneesta peuraperheestä, suuresta sylinterivaasista sekä sammaleesta pienoismaailman eteisen lipaston päälle. Aikaa tähän yksinkertaisen joulukoristeen tekemiseen kului muutama minuutti, kun kaikki tarvikkeet oli jo valmiina.

Menneet kolme viikkoa ovat kuluneet kuin hujauksessa pieniä joulukuisia askareita puuhastellen. Nyt näyttää lupaavasti siltä, että blogin joulukalenteri aukeaa tämän viikon jokaisena päivänä aina jouluaattoon asti. Luvassa olisi vielä muutama askartelujuttu, resepti sekä kotikuvia tämän vuoden joulusisustuksesta.
Lämmin kiitos, kun olette olleet mukana!

Muita jouluisia askarteluideoita:

Moderni himmeli messinkiputkesta 
Vaihtoehto perinteiselle jäälyhdylle
Pienen huopakorin askarteluohjeet


Valkea kynttilälyhdyt | Iittala*
Kaasa-kynttilälyhty | Iittala*

*tuote saatu osana vuosiyhteistyötä

JOULUKALENTERI 2017

LUUKKU 1: Toisen turhake on toisen lahja
LUUKKU 2: Joulukakku ja koristeluohjeet
LUUKKU 3: Kodin luottokoneet
LUUKKU 4: Juuston paras ystävä – Jouluinen tomaattihillo-resepti
LUUKKU 5: Edullinen joulukka kauniissa purkissa
LUUKKU 6: Resepti: joulun paras glögi
LUUKKU 7: Itse tehty sitruunainen hunajakuorinta
LUUKKU 8: Perinneresepti – Maukas ja mehevä rommikakku
LUUKKU 9: Helppo ja hyvä saaristolaisleipä
LUUKKU 10: Moderni himmeli messinkiputkesta
LUUKKU 11: Piparikranssi – Joulun kaunein ruokalahja
LUUKKU 12: Mitä lahjaksi – joululahjavinkit perheelle ja läheisille
LUUKKU 13: Ei niin perinteinen riisipuuro
LUUKKU 14: Voiko itsetehdyt joulukortit ostaa valmiina?
LUUKKU 15: Suussa sulavat juustokeksit
LUUKKU 16: Vaihtoehto perinteiselle jäälyhdylle
LUUKKU 17: Joulun 2017 lahjavinkit ja arvonta
LUUKKU 18: Pienen huopakorin askarteluohjeet
LUUKKU 19: Ensimmäinen joulu
LUUKKU 20: Joulukukkien hoito-ohjeet
LUUKKU 21: Lastenkirjauutuuksia ja arvonta
LUUKKU 22: Vaihtoehto perinteiselle joulukuuselle
LUUKKU 23: Kaunis joulukattaus ja arvonta
LUUKKU 24: Joulukoti 2017


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.