JOULUN PARHAAT ITSE TEHDYT LAHJAT

Pohdin blogissa pari vuotta sitten, voiko käytetyn tavaran antaa lahjaksi. Tori.fi:n teettämän kyselyn mukaan käytetty joululahja ei aiheuta saajalleen pettymystä: peräti 80 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että käytetty lahja ei ole ongelma. Kunhan lahja…

Lisätietoja

MITÄ LAHJAKSI? – JOULULAHJAVINKIT PERHEELLE JA LÄHEISILLE

Lähes jokainen ihminen, jonka kanssa tänään keskustelin, kauhisteli sitä, että kohta on jo joulu ja kaikki lahjat ostamatta. Yksi tuskaili, ettei ehdi millään juosta kaupoissa, kun pitäisi ehtiä tehdä sitä sun tätä. Toinen vitsaili, että…

Lisätietoja

4 TOIMIVAA IDEAA JOULUSISUSTUKSEEN

En myönnä olevani mitenkään intohimoinen sesonkisisustaja. Kotonamme on lähes aina samat tekstiilit ja tavarat oli vuoden aika sitten kesä tai talvi. Ehkä parhaiten kuluva vuodenaika näkyy kukissa, joita ruokapöydällämme on maljakossa lähes aina. Kesällä on…

Lisätietoja

HARKITTUJA OSTOPÄÄTÖKSIÄ ON HELPPO TEHDÄ, KOSKA SIIHEN ON VARAA

Ilmastoahdistuksen myötä yltiöpäisen tavaran tuottamisen ja kuluttamisen kritisointi on alkanut näkymään entistä voimakkaammin mediassa ja erilaisissa keskusteluissa. Tuntuu, että ihmiset oikasti harkitsevat ostopäätöksiään ja ostavat harvemmin, laadukkaampaa ja vain tarpeeseen. Hetki sitten havahduin hätkähdyttäviin otsikoihin,…

Lisätietoja

MINULLA ON JOULUKSI VAIN YKSI TOIVE

Tämä on viides joulu tässä osoitteessa. Muistan niistä kaksi edellistä, joista viimeisimpänä nukuin lähes kolme vuorokautta putkeen. Vaikka muistikuvia aatosta tapaninpäivään ei liiemmin ole, muistan, että se joulu meni täysin ohitse. Ehkäpä hetki ennen joulua…

Lisätietoja