JOULUPAKETOINTI-IDEOITA

Tänä vuonna suurin osa antamistamme lahjoista on aineettomia tai menevät suoraan hyväntekeväisyyteen. Syksyn mittaaan olen kerännyt muutamia lahjoja myös lapsille. Vaikka hankin lahjat yleensä suht ajoissa, niin minulle tuppaa aina käymään niin, että aattoa edeltävänä yönä käärin hikihatussa lahjoja pakettiin. Joka vuosi sovin itseni kanssa, että ensi vuonna hoidan tämän(kin) homman ajoissa. Ensimmäistä kertaa vuosiin pysyin sopimuksessa kiitos Oblik-blogin Jutan inspiroiman paketointiperjantain. Paketointiperjantai tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että joka perjantai Jutta julkaisee Instagram-tililleen jonkin paketointi-idean #paketointiperjantai.

Meidän paketit näyttivät viime vuonna tältä. Tänä vuonna lahjat on paketoitu eläinhahmoiksi sekä koristeltu teemaan sopivilla puisilla silhueteilla.

Katso myös helpot ohjeet itse tehtyihin lahjoihin:

Joulukakku ja koristeluohjeet
Juuston paras ystävä – Jouluinen tomaattihillo-resepti
Edullinen joulukka kauniissa purkissa
Resepti: joulun paras glögi
Itse tehty sitruunainen hunajakuorinta
Perinneresepti – Maukas ja mehevä rommikakku
Helppo ja hyvä saaristolaisleipä
Moderni himmeli messinkiputkesta
Piparikranssi – Joulun kaunein ruokalahja

JOULUKALENTERI 2017

LUUKKU 1: Toisen turhake on toisen lahja
LUUKKU 2: Joulukakku ja koristeluohjeet
LUUKKU 3: Kodin luottokoneet
LUUKKU 4: Juuston paras ystävä – Jouluinen tomaattihillo-resepti
LUUKKU 5: Edullinen joulukka kauniissa purkissa
LUUKKU 6: Resepti: joulun paras glögi
LUUKKU 7: Itse tehty sitruunainen hunajakuorinta
LUUKKU 8: Perinneresepti – Maukas ja mehevä rommikakku
LUUKKU 9: Helppo ja hyvä saaristolaisleipä
LUUKKU 10: Moderni himmeli messinkiputkesta
LUUKKU 11: Piparikranssi – Joulun kaunein ruokalahja
LUUKKU 12: Mitä lahjaksi – joululahjavinkit perheelle ja läheisille
LUUKKU 13: Ei niin perinteinen riisipuuro
LUUKKU 14: Voiko itsetehdyt joulukortit ostaa valmiina?
LUUKKU 15: Suussa sulavat juustokeksit
LUUKKU 16: Vaihtoehto perinteiselle jäälyhdylle
LUUKKU 17: Joulun 2017 lahjavinkit ja arvonta
LUUKKU 18: Pienen huopakorin askarteluohjeet
LUUKKU 19: Ensimmäinen joulu
LUUKKU 20: Joulukukkien hoito-ohjeet
LUUKKU 21: Lastenkirjauutuuksia ja arvonta
LUUKKU 22: Vaihtoehto perinteiselle joulukuuselle
LUUKKU 23: Kaunis joulukattaus ja arvonta
LUUKKU 24: Joulukoti 2017
Follow:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.