JOULUKUKASTA ON ILOA KEVÄÄSEEN ASTI

Samoin kuin sisustuksessa myös kukkasidonnassa on vallalla luonnollisuus. Kimppuihin ja asetelmiin yhdistellään luonnonmateriaaleja, jotka voivat yhtä hyvin olla niin ikivihreitä kuin kuivuneita talventörröttäjiä. Kimput ja asetelmat saavat olla rennon rönsyileviä ja materiaalien vastakohdat yllättäviä.

Nyt eletään yhtä vuoden merkittävimmästä kukkasesongeista. Suomalaiseen jouluun kuuluu perinteisesti kukat. Vuodesta toiseen suomalaisten suosikkina keikkuu joulutähti sekä hyasintti. Eilen vietettiin alunperin Meksikosta kotoisin olevan joulutähden päivää. Alkuperäisten, voimakkaan punaisten sävyjen rinnalle on viljelty laaja väriskaala aina tummasta vitivalkoiseen. Siihen väliin mahtuu myös persikkaisia, puuterisia ja vaaleanpunaisia sävyjä. Joulutähden kukka voi olla graafisen teräväreunainen tai sitten tuollainen kuvissa oleva ryppyinen malli. Yhtäläistä kaikille joulutähdille on se, että ne ovat kovin kylmänarkoja eivätkä kestä varastointia tai pitkiä kuljetusmatkoja. Siksi kotimaiset joulutähdet ovat ulkomaisia huomattavasti laadukkaampia. Hyvin hoidettuna kukasta riittää iloa pitkälle kevääseen asti.

Joulutähden hoito

  1. Joulutähti tarvitsee valoisan ja lämpimän paikan kukoistaakseen. Sijoita kukka kodin aurinkoisimpaan paikkaan esimerkiksi etelänpuoleiselle ikkunalaudalle. 
  2. Kastele joulutähteä huoneenlämpöisellä vedellä todella hillitysti. Kukka kestää hieman kuivuutta, mutta liika kosteus on sille haitaksi. 



Joulutähti Valentino Lemon* | Överbyn Kauppapuutarha

*tuote saatu

JOULUKALENTERI 2017

LUUKKU 1: Toisen turhake on toisen lahja
LUUKKU 2: Joulukakku ja koristeluohjeet
LUUKKU 3: Kodin luottokoneet
LUUKKU 4: Juuston paras ystävä – Jouluinen tomaattihillo-resepti
LUUKKU 5: Edullinen joulukka kauniissa purkissa
LUUKKU 6: Resepti: joulun paras glögi
LUUKKU 7: Itse tehty sitruunainen hunajakuorinta
LUUKKU 8: Perinneresepti – Maukas ja mehevä rommikakku
LUUKKU 9: Helppo ja hyvä saaristolaisleipä
LUUKKU 10: Moderni himmeli messinkiputkesta
LUUKKU 11: Piparikranssi – Joulun kaunein ruokalahja
LUUKKU 12: Mitä lahjaksi – joululahjavinkit perheelle ja läheisille
LUUKKU 13: Ei niin perinteinen riisipuuro
LUUKKU 14: Voiko itsetehdyt joulukortit ostaa valmiina?
LUUKKU 15: Suussa sulavat juustokeksit
LUUKKU 16: Vaihtoehto perinteiselle jäälyhdylle
LUUKKU 17: Joulun 2017 lahjavinkit ja arvonta
LUUKKU 18: Pienen huopakorin askarteluohjeet
LUUKKU 19: Ensimmäinen joulu
LUUKKU 20: Joulukukkien hoito-ohjeet
LUUKKU 21: Lastenkirjauutuuksia ja arvonta
LUUKKU 22: Vaihtoehto perinteiselle joulukuuselle
LUUKKU 23: Kaunis joulukattaus ja arvonta
LUUKKU 24: Joulukoti 2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.