Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KUINKA PALJON KOTI MUUTTUU VIIDESSÄ VUODESSA

Se kesä oli helteinen. Painoimme yksiön oven kiinni viimeistä kertaa ja kannoimme loput tavarat autoon. Auton startatessa en malttanut olla vilkaisematta vielä kerran taakseni. Näillä kulmilla olin viettänyt elämäni onnellisimmat päivät.

Muuttokuorma koostui sängystä, itse nikkaroidusta pöydästä sekä muutamasta Ikean jakkarasta. Olin halunnut tuoda niihin hieman enemmän persoonaa ja maalannut kannet ja  jalat erivärisiksi.

Uusi koti ei tehnyt ensi näkemältä vaikutusta. Piha oli kasa soraa ja terassin edessä oli urakoitsijan jäljiltä kaatopaikka. Maalipurkkien lisäksi kasaan oli kipattu vettyneitä kipsiseiniä sekä ruoantähteitä. Haju oli melkoinen.

Kannoimme pöytälevyn ja pukkijalat sisään ja ilahduimme, kun keittiön hanasta tuli vettä. Asettelimme tavarat keittiön tasoille ja keitimme kahvit.

Sinä vuonna kaikki aika kului sisäpintoja viimeistellessä. Raksahommien ohella innostuimme tuunailemaan pari apupöytää Ikean rungoista. Iltaisin putsasin betoniseinästä valumia ja kirosin kaikki raksahommat syvimpään maanrakoon. Yöt nukuimme 120 leveällä runkopatjalla alakerrassa.

Kodin sisustus täydentyi kesän loppupuolella, kolmen vuoden sohvattomuuden jälkeen tv-huoneen sohvalla sekä häälahjaksi saamallamme pyöreällä ruokapöydällä.

Seuraavan vuoden tammikuussa ostimme kaksi nojatuolia ja helmikuussa vihdoin ja viimein sängyn.

Kesä kului lähinnä terassin kalusteita nikkaroidessa.

Kesän loputtua havahduin siihen, että olimme asuneet niin kovin keskeneräisessä kodissamme jo vuoden. Olin törmännyt jossain keskustelupalstalla siihen samaan, iänikuiseen valitukseen siitä, miten uudet talot näyttävät niin persoonattomilta ja asumattomilta. Blogissa tiivistin asian näin:

”En oikein osaa sanoa yksiselitteisesti, mistä tämä johtuu. Jos olisimme toteuttaneet talomme ”avaimet käteen” -periaatteella olisiko meillä ollut enemmän intoa ja aikaa pohtia huonekaluja? Kenties, mutta rahallisesti olisimme olleet vieläkin tiukemmalla.”

Liekö tätä asiaa murehtiessa iskin silmäni 40-luvun liinavaatekaappiin, joka tupsahti Eeva Kolumaisesti eteeni eräänä aurinkoisena haahuilupäivänä (toinen vastaavanlainen löytö oli ruokapöydän tuolit).

Keskeneräisyydestä (ja keskustelupalstan kommenteista) huolimatta seuraavan vuoden keväällä kotimme valittiin Suomen inspiroivimmaksi. Sen vuoden sisustuskiintiöön mahtui vielä sutipuu, joka on kasvanut kolmessa vuodessa yli kolme metriseksi (muut kasvit söi koira).

Blogissa pohdin sisustamattomuutta näin:

”Nyt kun talon sisä- ja ulkopinnat ovat kunnossa, minulla olisi tulevan syksyn aikana toiveena päästä panostamaan hieman enemmän myös tuohon kodin sisustuspuoleen. Vaikka vuodessa ei tunnu tapahtuneen juuri mitään, vuoden takaisia kuvia selatessani huomaan kuitenkin ottaneemme oikeita jättiläisharppauksia, mitä tulee kodin valmistumisen suhteen. Ja sieltä se kodikkuuskin tulee. Kaikista eletyistä hetkistä. Kerros kerrokselta.”

Ja niinhän se on tullut: pikkuhiljaa, kerros kerrokselta. Kotimme ei juurikaan enää muistuta sitä taloa, jonne kannoimme viisi vuotta sitten pöytälevyn ja pukkijalat sisään. Silti viiden vuoden jälkeen ei edelleenkään ole valmista (toki loppukatselmus saatiin hetki sitten läpi).

Kun nyt katselen ympärilleni, mieleni täyttää ihan toisenlainen levollisuus ja rauha. Talosta löytyy edelleen keskeneräisiä kohtia, niin sisustuksen kuin rakentamisen puolesta. Olen kuitenkin pyyhkinyt puhelimen muistiosta kaikki to-do-listat: tehdään kun ehditään (ei niin tärkeiden, tekemättömien töiden listojen tuijottaminen stressaa ihan vietävästi). Faktahan on se, että koti elää elämäntilanteiden, vuodenaikojen ja mielitekojen mukaan, eikä koskaan siinä mielessä ole oikeasti valmis.

P.S. Tekstissä tummemmalla näkyvien linkkien kautta näet, miltä tilat näyttivät ennen.

Share:

4 Comments

  1. 21 marraskuun, 2019 / 9:59 am

    Postauksesi alku oli kuin omasta kynästäni, tai oikeastaan lähes koko postaus. 🙂 Miten pienestä asunnosta muutetaan suurempaan, koti ei tunnu heti kodilta, aika kuluu ja elämäntilanteet sen mukana, koti siinä sivussa.

    Kyllä, koti muuttuu paljon vuosien myötä. Itse ainakin koen että olen löytänyt sen oman juttuni, myös siustuksen osalta. En ole enää niin mainoksen uhri, eikä minun ole saatava niitä kaikkia mitä muillakin. Enää. Uskallan sisustaa niin kuin minä haluan, meidän kotia.
    Ihanaa loppuviikkoa!

    • 23 marraskuun, 2019 / 8:25 pm

      Lämmin kiitos kommentistasi, jonka loppuosa olisi voinut olla suoraan minun kynästäni. On jotenkin huojentavaa, että on löytänyt sen oman tavan olla ja sisustaa <3

  2. Anonymous
    21 marraskuun, 2019 / 12:04 pm

    Kotisi on niin ihana, elämänmakuinen! Koen itse että oman kodin rakentaminen on oikeastaan elämän mittainen matka kaikkine vaiheineen kuten elämä muutenkin on. Pidin rakennusvaiheessa päiväkirjaa, koin samanlaisia tunteita kuten sinäkin. Jälkeenpäin olen todennut juuri raksavuoden olleen yksi perheemme parhaista,silloin todella tunsi elävänsä täysillä. Ihanaa loppuviikkoa sinulle, blogisi on upea!

    • 23 marraskuun, 2019 / 8:28 pm

      Voi miten kauniisti sanottu, kiitos! Raksavuosi oli kyllä kaikkinensa huikea: miten uskomattoman upealta tuntuikaan nähdä, kun oma koti nousee pala palata. Ja todellakin: vaikka raksavuodet ovat tietyllä tavalla taakse jäänyttä elämää, on kodin rakentaminen elämän mittainen matka <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *