MITÄ KOTI KERTOO MIELENTERVEYDESTÄ?

Sanotaan, että koti ja sisustus voivat kertoa yllättävän paljon asukkaidensa mielenterveydestä ja persoonallisuudesta. 

Tämä on minusta hieman vaarallinen yleistys, jonka pohjalta saatamme herkästi tehdä todella henkilökohtaisia tulkintoja jopa ihan täysin tuntemattomista ihmisistä.

Muistan ajan, jolloin tiskialtaassa olevien astioiden päällä olevan kasvuston olisi voinut ajella pois partahöylällä ja silti ne eivät olisi tulleet juuri sen puhtaammiksi (en vain jaksanut välittää). 

Muistan myös ajan, jolloin kuurasin jokaisen nurkan kotoani ja myin tai lahjoitin lähes kaiken olemassa olevan omaisuuteni pois, jottei mikään häiritse järjestystä tai aiheuta ylimääräistä kaaosta (jatkuvalla touhuamisella sain myös työnnettyä synkät ja ahdistavat ajatukset edes hetkeksi taka-alalle).

Kumpaakin tilannetta yhdisti sama sairaus, masennus.

“Jos kodissa on paljon tavaraa ja asukas vaikuttaa hamstraajalta, se saattaa kertoa joko epäjärjestelmällisyydestä tai jopa masennuksesta. Toisaalta myös pikkutarkka järjestelmällisyys ja yletön siivoaminen voivat kertoa ahdistuneesta ja kontrollifriikistä asukkaasta.”

Sotkuinen koti tai tavarakasat eivät välttämättä ole merkki masennuksesta (tai laiskuudesta), vaan siitä, ettei tavaroille yksinkertaisesti ole tilaa (okei, karvaiset astiat ovat kyllä jokaisella mittapuulla jonkinlainen merkki elämänhallinnan hetkellisestä menetyksestä), tai siisti koti ahdistuksesta (joku voi elää kaaoksessa ilman, että se vaikuttaa elämään, toinen taas rentoutuu järjestelemällä jo ennestään siistiä kotia ja kumpikin voi oikein hyvin).

Mielikuvat elävät kuitenkin vahvassa ja meistä varmaan jokainen sortuu silloin tällöin tekemään johtopäätöksiä ihmisistä jonkin ulkoisen seikan perusteella (on se sitten käyttäytyminen, ulkonäkö tai koti).

MIELIKUVAT ISTUVAT TIUKASSA

Tapasin vuosia sitten ihmisen, joka tunsi minut ainoastaan somen välityksellä. Hänelle oli muodostunut minusta mielikuva sellaisena äärimmäisen rauhallisena ja eteerisenä hahmona, joka vain leijuu valkoisessa kodissaan. Hän oli päätellyt, että tuon ihmisen kanssa ei nyt ainakaan olisi MITÄÄN yhteistä.

Hänelle oli tavattuamme pienoinen järkytys, että olinkin hieman suttuinen, äänekäs, ailahtelevainen, äkkipikainen, lämmin ja hersyvä aivan kuten hänkin. Ystävystyimme silmänräpäyksessä. 

Toisaalta olen myös todella järjestelmällinen, rauhallinen, hiljainen ja ujo riippuen omasta vireystilastani tai seurasta.

Mitä tämä kaikki kertoo minusta? Täytyy myöntää, että enää en välitä. Suurin oppini elämässä on ollut se, että avain ihmisen onneen ei piile muiden mielipiteissä vaan suhteesta itseen sekä pariin kolmeen ihmiseen. Niihin kaikista tärkeimpiin ja läheisimpiin, jotka tuntevat sinut sellaisena kuin oikeasti olet ja rakastavat sinua kaikesta huolimatta ja juuri siksi.

Olen myös itse sortunut lokeroimaan ihmisen, joka elää ihan käsittämättömän sotkun ja kaaoksen keskellä sellaiseksi, jolla on elämänhallinta totaalisen hukassa ja mitkään langat ei oikein pysy käsissä. Yllätyksekseni hänellä on työ, joka vaatii jatkuvaa excelöintiä ja organisoimista (täysin oman kompetenssini ulkokehällä). Kotona on vain käynyt niin, että tavara on ottanut hänestä niin vahvan niskalenkin, että voimat eivät enää riitä sen hallitsemiseen. Silloin kun tavaraa on yksinkertaisesti liikaa, voi olla vaikea hahmottaa ulospääsyä.

Luin joskus, että persoonallisten sisustusesineiden, kuten koristeiden, taulujen tai valokuvien, puuttuminen kodista saattaa kertoa siitä, ettei asukkaalla ole tarpeeksi merkityksellisiä ihmissuhteita tai hänen on vaikea saada kontaktia syvempiin, merkityksellisiin elämänalueisiin. 

Toisaalta täytyy muistaa, ettei tavara ole elämä – muistot ovat mielessä, ei missään tavaroissa. 

Ihmisen kotiin tai persoonaan liittyvien tulkintojen, mikä vielä pahempaa mielenterveydellisten diagnoosien tekemisen sijaan, olisi tärkeintä pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan, miten joku oikeasti voi (varsinkin, jos jostain syystä toisen sotkut, siisteys, tavaran määrä tai puute huolestuttaa). Helpointa tähän on kysyä yksinkertaisesti “mitä kuuluu”?

5 SYYTÄ, MIKSI KUUNTELEMINEN JA KUULLUKSI TULEMINEN OVAT MEILLE HYVÄKSI

  1. Kuulluksi tuleminen vahvistaa mielenterveyttämme ja hyvinvointiamme. Kun tulemme kuulluksi, koemme olevamme tärkeitä ja hyväksyttyjä.
  2. Kuunteleminen syventää ihmissuhteitamme. Kokemusten jakaminen ja asioiden pohtiminen yhdessä lisäävät keskinäistä luottamusta.
  3. Kuulluksi tuleminen lisää itsemyötätuntoa. Suhtaudumme usein itseemme turhan ankarasti. Se, että joku toinen suhtautuu meihin lempeästi, auttaa suhtautumaan itseemme armollisemmin.
  4. Kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen parantavat fyysistä terveyttämme. Lämmin, aito vuorovaikutus rentouttaa. Se laskee sydämen sykettä ja verenpainetta ja lisää mielihyvähormonien eritystä kehossamme.
  5. Kuunteleminen lisää yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Aito kiinnostus toista kohtaan tarjoaa mahdollisuuden oppia uutta ja auttaa ymmärtämään erilaisuutta. (lähde: mieli.fi)

Uskon, että vähempi tavaramäärä tekee omasta elämästäni hieman hallittavampaa ja yksinkertaisempaa. Minun voi olla vaikeaa rentoutua, jos koko ajan stressaan siitä, että koti on täynnä romukasoja, tavarat ovat väärissä paikoissa ja silmien edessä on jatkuvasti kotitöitä, jotka odottavat tekemistä. 

Kun kaaos ei vaivaa, voin keskittyä muihin asioihin, jotka tuovat itselleni onnea. Joku toinen voi elää suuren tavaramäärän ja kaaoksen kanssa ilman, että se vaikuttaa millään tavoin elämään. 

Ihminen viettää keskimäärin suuren osan ajasta sisätiloissa. Koronan myötä tämä on korostunut entisestään. Kodin merkitys mielenterveyttä tukevana tekijänä on merkittävä. Siksi kehotan kaikkia olemaan lempeä ja armollinen niin omaa kuin toisenkin kotia kohtaan.

AIHEESTA LISÄÄ: MITÄ TARVITAAN HYVÄÄN ELÄMÄÄN

Follow:

2 Comments

  1. Mo
    20 lokakuun, 2020 / 3:31 pm

    Kiitos koskettavasta postauksesta, tuli ahmittua jokainen rivi ja sana. Nyt pitää olla parempi siinä että aidosti muistaa kysyä ja kuunnella läheisten kuulumisia <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.