KADONNEEN UNEN METSÄSTYSTÄ UNILOMALLA

Kaupallinen yhteistyö: Asko

Villamatot parantavat akustiikkaa ja tuovat tilaan sopivasti pehmeyttä (ja tuntuvat aivan ihanalta jalkojen alla). Ylempi kuva Asko

Olen aina ollut herkkäuninen. Tai no, jos rehellisiä ollaan, niin silloin kun olen unessa, voisi pääni vieressä puhallella vaikka pasuunaan. Eikä paljon haittaisi! 

Herkkäunisuudella tarkoitan sitä, että välillä minulla on kausia, jolloin on vaikea nukahtaa. Ja toisinaan taas kausia, jolloin herään neljän aikoihin aamuyöstä eikä uni enää tule silmään. 

Useimmiten yhdistän nämä unihäiriöt jollain lailla stressaavaan elämäntilanteeseen. Joko on liian paljon meneillään tai sitten jokin ratkaisematon asia painaa mieltäni ja valvottaa.

Mennyt viikko on ollut kuin suoraan jännitysnäytelmästä. Olen tehnyt pitkiä työpäiviä ja öisin yrittänyt selvittää, miten Instagram-tilini päätyi hakkerin haltuun ja kuinka sen saa takaisin. Sanomattakin selvää, että yöunet ovat jääneet vähiin ja pääni on ollut unenpuutteesta puuroinen koko päivän. 

Tällaisessa tilanteessa ihan perusarjen pyörittäminen tuntuu todella työläältä ja on vaikea muistaa, mitä päivän aikana pitikään tehdä. Varsinkin, jos ei edes enää muista, mikä päivä on.

(Alempi kuva Asko)

IRTI UNETTOMUUDESTA

Olen kärsinyt unettomuudesta niin kauan kuin muistan. Unettomuutta vieläkin pahempaa on se, että olen jollain tasolla luovuttanut hyvien yöunien suhteen. Mähän olen vaan tällainen, vähän herkkäuninen.

Meillä on siitä hyvä tilanne, että talomme yhteydessä sijaitsee saunarakennus, jossa on myös mahdollisuus yöpyä. Silloin kun kuormitus käy liian kovaksi, voi vetäytyä omaan rauhaa ja nauttia kiireettömästä aamusta. 

Olen harjoitellut sitä, että kun ajatukset oikein karkaavat jonnekin kauas hengitän syvään ja rauhallisesti ja palautan itseni tähän hetkeen. Tämä auttaa varsinkin illalla, jos uni ei meinaa tulla. 

Liike on myös lääke (kunhan ei liiku liian myöhään).

Silloin kun kuormitus käy sietämättömäksi, paras idea on pakata reppu ja siirtyä hetkeksi muihin maisemiin. Tämä antaa etäisyyttä asioihin ja aivot saavat muuta ajateltavaa, kun sen hetkiset murheet ja ongelmat (joille todennäköisesti ei juuri sillä hetkellä voi tehdä sen enempää) ja keho ja mieli saavat tarvitsemaansa lepoa.

Sänky Asko Bonnell® Dream | tyyny Svenskt Tenn (kuva Asko)

SLEEPCATION HOTELLI HANASAARESSA

Viime viikonloppuna tilin palauttamisyritykset saivat kaivatun tauon ja lähden ystäväni kanssa rentoutumaan Hotelli Hanasaareen. Hanasaari sijaitsee Espoossa, vain kymmenen minuutin päässä Helsingin keskustasta. 

Puitteet olivat kerrassaan täydelliset ja vuonna 1975 valmistuneen hotellin upea arkkitehtuuri sekä pohjoismaista designia ja taidetta pursuavaan miljöö ei olisi voinut olla parempi paikka antaa väsyneelle päälle hetken hengähdystauon. 

Olin kutsunut mukaani ystäväni, jonka kanssa olemme jakaneet elämän ilot ja surut jo kohta neljäkymmentä vuotta. Kiertelimme hotellin käytävillä ja ympäristössä ja  hihittelimme Raimo Kanervan serigrafialle, jonka nimi oli “kukkapenkki” (tämä kertoo sekä erittäin huonosta huumorista että hyvin syvästä väsymystilasta.

Hotellin varsinainen vetonaula (kerrassaan loistavan ravintolan lisäksi) oli sisustussuunnittelija Laura Seppäsen Asko Bonnell® 60-vuotisjuhlan kunniaksi sisustama hotellihuone, jossa kaikki oli huomioitu täydellisen sleepcationin viettoon.

“Sleepcation merkitsee minulle ennen kaikkea rentoutumista. Halusin tarjota vieraille tilan, joka mahdollistaa rauhoittumisen ja samalla toivottavasti inspiroi uusien harrasteiden sekä luovuuden äärelle. Hyvä unihygienia tarkoittaa laadukkaan sängyn lisäksi neutraalia sävymaailmaa, hyvää akustiikkaa, rauhoittavaa puuhastelua sekä rentouttavia iltarutiineja”, kertoo Seppänen.

Kylpytakki, pyyhkeet ja tossut Luhta Home | kosmetiikka Vielö Skincare (Kuva Asko)

KUINKA SISUSTAA LEVOLLINEN MAKUUHUONE?

Huoneen sisustuksessa oli huomioitu 70-luvun arkkitehtuuri, joka oli tuotu tyylikkäästi tähän päivään. Asko Bonnell® Dream -sängyn lisäksi huoneeseen oli valittu ajattomia kalusteita ja muita sisustustuotteita Askon valikoimasta. Sängyn rinnalla huoneen sisustuksen loivat muun muassa pehmeät Nirvana- ja Everest-villamatot, ryhdikäs Chile-tuoli, siro Basil-kirjahylly sekä rentoon loikoiluun kutsuva Wappu-nojatuoli.

Merinäköalalla varustetun huoneen sävyt tulivat luonnosta; okra, hiekka, pellava, juutti, värjäämätön villa sekä puun eri sävyt. 

“Pyrin kunnioittamaan hotellin olemassa olevaa värimaailmaa tuoden rinnalle sleepcationin mukaisia levollisia ja seesteisiä sävyjä. Villamatot parantavat akustiikkaa ja tuovat tilaan sopivasti pehmeyttä. Kodinomaisuutta pyrin lisäämään useilla tunnelmavalaisimilla, pehmeillä löhöilykalusteilla ja vihersisustuksella. Toivon, että vieraat löytävät itsensä sängystä loikoilemasta; pellavatossut jalassa, teekuppi toisessa kädessä ja kirja toisessa”, Seppänen jatkaa.

Kun avasimme hotellihuoneen, ensimmäisenä vastassa oli tuoksu, joka tuntui äärimmäisen rauhoittavalta. Ystävääni nauratti, kun kävin nuuhkimassa seiniä (oliko tuoksu peräisin maalista) kunnes tulin huoneen perälle ja löysin ikkunalaudalta Mujin tuoksudiffuuserin (note to myself: osta Woodlot Wildwood -öljyä!). 

AIHEESTA LISÄÄ: KUINKA SISUSTAA LEVOLLINEN MAKUUHUONE

Teeastiat ja ruukut Iittala (Kuva Asko)

ASIOITA, JOTKA AUTTAVAT UNETTOMUUTEEN

Olen ollut elämäni varrella usein tilanteessa, jossa uni on syystä tai toisesta kateissa, ja yrittänyt osaltani vaikuttaa niihin asioihin, jotka liittyvät positiivisesti unen laatuun. Kaikenlaiset poikkeusolot (ja niitähän elämään mahtuu) pahentavat oireita: Unettomuuden taustalla on lähes aina alitajuinen stressi.

On tärkeää oikeasti priorisoida oma uni ja myös pyhittää aikaa rauhoittumiselle ennen unta. Myös joku mantra (It is what it is) saattaa vaikeina aikoina auttaa varsinkin, jos murehtii asioita iltaisin tai öisin. On niin monia asioita, jotka pitää vain hyväksyä juuri nyt ja antaa rauha sille, että juuri sillä hetkellä asialle ei vain voi tehdä mitään.

Koska sängyssä viettää kolmasosan elämästään, on ensiarvoisen tärkeää satsata hyvään vuoteeseen. Jostain kumman syystä silti sitä mieluummin tuhlaa vähät rahansa uusiin  vaatteisiin, kun panostaa laadukkaisiin patjoihin (tämä on asia, jota pohdin harva se yö pyöriessäni kotisängyn lättänällä, aikaa sitten parhaat päivänsä nähneellä sijauspatjalla.

Asko Bonnell® Dream -sängyllä luvataan taata levolliset yöunet. Lupauksen takana on älyvaahto muotoutuu kehon luonnollisen painon ja nukkujan liikkeiden mukaan sekä auttaa löytämään ergonomisimman nukkuma-asennon. Yhden yön kokemuksella voin sanoa, että enpä ole vähään aikaan paremmassa sängyssä nukkunut. Sänky oli jämäkkä ja petauspatja ylellisen paksu.

Hyvän sängyn lisäksi juuri oikeanlainen tyyny on tärkeä petikaveri. Unenlaatuun vaikuttaa myös iltatoimet sekä huone, jonka saa täysin pimennettyä. Tässä Asko, Seppänen ja Hotelli Hanasaari ovat onnistuneet erinomaisesti. Korealainen kasvonaamio naamassa, Luhta Homen kylpytakkissa ja tohveleissa teetä siemaillen ja sängyllä loikoillen on helppo päästää irti ja vaan olla ja nauttia hetkestä. 

Hyvin nukutun yön jälkeen parasta, mitä elämä voi sillä hetkellä parhaimmillaan kahden pienen lapsen äidin mielestä tarjota, on syödä aamiaista kiireettä vuoteessa.

LUE MYÖS: ASIOITA, JOTKA AUTTAVAT UNETTOMUUTEEN

MITEN SIELLÄ NUKUTAAN?

Asko tarjoaa kolme yhden yön unilomaa (sisältää yöpymisen kahdelle hengelle Asko Bonnell® Sleepcation -huoneessa) Hotelli Hanasaaressa (lämmin suositus ja kuten ystäväni sanoi, tämä oli elämys, joka ei unohdu koskaan!).

Yöpymisen huoneessa voi voittaa osallistumalla Askon Instagram-kilpailuun 7.9.–6.10.2020 välisenä aikana jakamalla kuvan omasta makuuhuoneestasi Instagramissa tunnisteilla #bonnellsleepcation ja @askohuonekalut ja kertomalla, miten sinä luot täydelliset puitteet hyvälle unelle omassa makuuhuoneessasi? 

AIHEESTA LISÄÄ: MAKUUHUONE SYYLLINEN HUONOON YÖUNEEN?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.