OMAAN MAKUUN KANNATTAA LUOTTAA

Kaupallinen yhteistyö: Desenio Taulut tuovat sisustukseen persoonallisuutta ja ilmettä. Merkityksellisintä ei ole se, onko taulu uniikki vaan, että se herättää katsojassaan ajatuksia, tunteita ja muistoja. Itselleen sopivan taiteen tunnistaa aina siitä, että se, että se… Lisätietoja

HITAIDEN AAMUJEN PUOLESTA

Kaupallinen yhteistyö: Vilpola Olen kirjoittanut paljon oman unen priorisoinnista ja levon merkityksestä hyvinvointia tukemaan. Näiden lisäksi päivän kulkuun vaikuttaa erittäin paljon se, miten aamut alkavat.  Itselleni sopii parhaiten verkkainen rytmi: kahvikuppi tai kaksi omassa rauhassa,… Lisätietoja

MISTÄ TUNNISTAA HYVÄN TAITEEN

Kirjoitin aikoja sitten muuttomme kynnyksellä heittäytyjistä, ihmisistä, jotka uskovat omaan juttuunsa ja inspiroivat toiminnallaan ja teoillaan myös muita.  Ihmisistä, jotka ovat kiivenneet konkreettisesti tai kuvainnollisesti benjihyppytorniin ja tulleet  pää edellä kohti asfalttia, luottaen siihen, että… Lisätietoja

AJATTOMAN KEITTIÖN SUUNNITTELU

Keittiön suunnittelu alkaa yleensä kotisohvalta nettiä tai esitteitä selaillessa.  Oman unelmakeittiön inspiraationa on yleensä kuva, joka on otettu tilassa, jossa neliöitä on yhtä paljon kuin teollisuushallissa.  Tavalliseen kotiin tuotuna keittiö kutistuu muutaman kaapin kokoiseksi kokonaisuudeksi,… Lisätietoja

NÄIN LUOT HARMONISEN SISUSTUKSEN

Koti on elämistä varten: harmoninen sisustus syntyy siten, että luot tilan, jossa viihdyt ja joka tukee mahdollisimman hyvin sinun tarpeitasi hyvään ja tasapainoiseen elämään. MISSÄ SINÄ VIIHDYT JA MITÄ HALUAT KODISSASI TEHDÄ? Sisustuksen suunnittelu lähtee… Lisätietoja