• MEHEVÄ ROMMIKAKKU

    Tämä kakku kuuluu samaan sarjaan kuin Jouluinen maustekakkukin: joulun luottoresepti, joka on kulkenut matkassani vuosia. Alkuperäisen reseptin sain ystävältäni, jonka perheen joulutraditioihin rommikakku on kuulunut jo puoli vuosisataa. Rommikakuista on olemassa monenlaisia versioita: joissain kakku…

    Lisätietoja

    SITRUUNAINEN HUNAJAKUORINTA ITSELLE TAI LAHJAKSI

    Viime viikolla pohdin, voiko käytetyn tavaran antaa lahjaksi. Aamupostin julkaiseman Tori.fi:n teettämän kyselyn mukaan käytetty joululahja ei aiheuta saajalleen pettymystä: peräti 80 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että käytetty lahja ei ole ongelma. Kunhan lahja…

    Lisätietoja

    JOULUN PARAS GLÖGIRESEPTI

    Kävin tutustumassa Eckerö Linen järjestämään ja Aki Wahlmanin luotsaamaan Makuja merellä ruoka-akatemiaan. Kaikille risteilymatkustajille avoimen ruoka-akatemian ensimmäisen luennon syksyllä piti Satokausikalenterista tuttu Samuli Karjula, joka kertoi kuulijoille satokausiajattelun hyödyntämisestä ammattikeittiössä ja sen merkityksestä suomalaiselle ruokakulttuurille. Tällä…

    Lisätietoja

    JOULUKUKKA TUNTEMATTOMALTA

    Minulla on vuosien aikana ollut hyvin harvoja jouluperinteitä. Kaksi asiaa olen kuitenkin muutamien vain joulunaikaan leivottavien kakkujen lisäksi tehnyt lähes vuosittain: vienyt koirien kanssa lahjoituksen eläinten joulupataan ja ostanut kukan yksinäiselle vanhukselle. Minusta on mukavaa,…

    Lisätietoja

    JOULUINEN TOMAATTIHILLO

    Tämä resepti tarttui matkaani useampi vuosi sitten, kun studiolla hääräili samaan aikaan myös eräs ruokatoimittaja, joka keitteli herkullisen tuoksuista hilloa lehteen tulevaa joulujuttua varten. Studion keittiöstä kantautuvien tuoksujen houkuttelemana oli pakko kysäistä, mikä siellä padassa…

    Lisätietoja